Periaatteet
Konsernin riskienhallintapolitiikka edellyttää, että riskienhallintatoiminto on liitetty keskeiseksi osaksi liiketoimintaprosesseja kaikissa yksiköissä ja kaikilla organisaatiotasoilla.
Riskienhallinnan vastuut noudattavat normaaleja liiketoimintavastuita. Riskienhallintapolitiikan mukaisesti Elcoteqin liiketoimintayksiköt kartoittavat ja arvioivat säännöllisesti oman toimintansa riskejä, laativat kehitys- ja toimenpidesuunnitelmia sekä raportoivat näistä yhtiön organisaatiorakenteen mukaisesti.
Yhtiön riskienhallintatoiminnon tehtävänä on tukea ja arvioida eri yksiköissä tehtävää riskienhallintatyötä sekä raportoida konsernin johdolle keskeisimmistä riskeistä. Riskienhallintatoiminto vastaa myös vakuutusohjelmasta ja vakuutusten koordinoinnista. Riskienhallintatoiminto raportoi konsernin talousjohtajalle. Yhtiön riskienhallintapolitiikan lisäksi tietyiltä erityisalueilta on laadittu omat riskienhallintaohjeistuksensa. Tällaisia alueita ovat muun muassa rahoitus, vakuutukset, yritysturvallisuus sekä ympäristöasioiden hallinta.
Riskienhallinnan laadun, riittävyyden ja tehokkuuden valvonta kuuluu hallituksen tarkastusvaliokunnalle, joka raportoi riskienhallinnasta yhtiön hallitukselle.
