Palkitsemisjärjestelmät

Elcoteqilla on osakepalkkiojärjestelmänä toteutettava kannustinjärjestelmä konsernin avainhenkilöiden motivoimiseksi ja sitouttamiseksi.

Vuoden 2009 osakepalkkiojärjestelmä

Elcoteqilla on osakepalkkiojärjestelmänä toteutettava kannustinjärjestelmä konsernin avainhenkilöiden motivoimiseksi ja sitouttamiseksi.

Ohjelman mukainen mahdollinen palkkio perustuu hallituksen asettamien tavoitteiden saavuttamiseen koskien konsernin tulosta ennen veroja ja kassavirtaa vuoden 2009 ensimmäiseltä ja toiselta vuosipuoliskolta. Tavoitteiden saavuttamisesta riippuen yhtiö voisi laskea liikkeeseen enintään 1 500 000 uutta A-sarjan osaketta, joista 50 prosenttia laskettaisiin liikkeeseen kesäkuussa 2010 ja loput 50 prosenttia tammikuussa 2011. Uudet A-sarjan osakkeet laskettaisiin liikkeeseen Elcoteq SE:n yhtiöjärjestyksen mukaisesti ja siinä määritellyn hallituksen valtuutuksen nojalla.

Vuoden 2009 toteutuneen tuloksen perusteella ensimmäiselle ja toiselle vuosipuoliskolle asetetut tavoitteet eivät toteutuneet, ja siten osakkeita ei lasketa liikkeelle.